DAW-ohjeet

Tällä sivustolla on ohjeita DAW-projektien hallintaan musiikkituotannossa. Ohjeet ovat tarkoitettu kaikentasoisille DAW-ohjelmistojen käyttäjille, pyrkimyksenä levittää mahdollisimman laajalle ammattilaisten hyväksi havaitsemia käytäntöjä DAW-projekteihin liittyvässä sisällönhallinnassa.

Ohjeistus ei ole kirjoitettu millekään tietylle DAW-ohjelmistolle (ProTools, Logic, Reaper, Cubase jne.), vaan olen pyrkinyt pitämään ohjeet ja käsitteet yhtenäisinä niin, että periaatteet ovat sovellettavissa mille vaan DAW-ohjelmistolle. Tekstissä on linkkejä, jotka johtavat DAW-kohtaisiin, yksityiskohtaisempiin ohjeisiin.

Koska DAW-ohjelmistot päivittyvät, kehittyvät ja muuttuvat koko ajan, myös tämän sivuston on tarkoitus päivittyä. Otan mielelläni vastaan palautetta, täsmennyksiä, täydennyksiä ja kehittämisideoita – erityisesti eri DAW-ohjelmistokohtaisiin osioihin.

Ohjeistus on syntynyt osana ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyötäni ”Kadonneen raidan metsästäjät – DAW-pohjaisen äänitetuotannon työtavat ja sisällönhallinta”. Työtä varten haastattelin kymmentä äänitetuotannon ammattilaista, joiden parhaita käytäntöjä olen pyrkinyt sisällyttämään ohjeistukseen. Taustamateriaalina toimi myös aiempi, vuonna 2010 yhdessä Tommi Vainikaisen kanssa laatimani ohje sekä Recording Academyn Producers and Engineers Wingin ”DAW Guidelines for Music Production”. Koko opinnäytetyöni on luettavissa Theseus-tietokannassa, osoitteessa https://www.theseus.fi/handle/10024/77855.

Helsingissä, keväällä 2014

Julius Mauranen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s